tiistai 29. lokakuuta 2013

Vikat päivät Hintertuxissa

Viimisiä päiviä Hintertuxissa. Kolme viikkoa on menny aika nopeasti ja ollaan saatu paljon laskuja. Päivät on kulunu samalla rytmillä melkeimpä joka päivä: aamulla mäkeen, lautojen voitelu, vähän jotaki reeniä+venyttelyt, ruuan laittoa ja nukkumaan.  





Laskut
 on itellä menny aika laidasta laitaan. Jonaki päivänä on kulkenu tosi hyvin ja joinaki päivinä on tuntunu ettei osaa laskea ja on tullu kaajuttua ihan huolella. Hypyistä on tullu hypittyä tasaselle sen verran monta kertaa, että olen tainnu ainaki lyhentyä täällä. Selkä ja paikat muutenkin alkaa olemaan sen verran jumissa jo, että ihan hyvä päästä kotia vähän lepäämään. 

Kelit muuttu onneksi ensimmäisen viikon jälkeen paremmiksi. Aurinko on paistanu ja välillä ollu liianki kuuma laskea. Nyt kelit on ollu taasen aika huonoja eikä olla päästy oikein kunnolla mäkeen. 

Toissa viikonloppuna käytiin Munchenissä pyörimässä. Laitettiin untuvatakit päälle ko lähettiin Mayrhofenista ja ko tultiin Muncheniin niin lämmintä oli +22

Torstai aamuna lähetään ajamaan täältä pois ja lauantai aamuna ollaan Helsingissä.  
Seuraava reissu on ens kuun puolessa välin Pyhälle. Sinne toivottavasti saadaan hyvä crossirata rakennettua, että saa kunnon laskuja ennen kauden ensimmäisiä kisoja! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti