lauantai 12. helmikuuta 2011

Norjan kisa, part 1

Tänään oli Kongsberin Ec:n ensimmäinen kisapäivä. Pakkasta oli -15 ja aurinko paisto pilvettömältä taivaalta, eli ei parempaa voikkaan toivoa. Itse kisat meni oikein hyvin. Starttasin kisaan ensimmäisenä laskijana, mutta kaaduin tyhmässä kohtaa ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen 47. toisella kierroksella sain puhtaan laskun ja tulin 15. (32 pääsee jatkoon) Lopullinen sijotus oli 15. (61 laskiaa) Tipuin toisessa hiitissä, eli taitaa olla 1/8 semifinaali. Toisessa hiitissä vastassa oli Stian Sivertzen Norjasta, Tommaso Leoni Italiasta ja Sven Aschwanden Sveitsissä. Stian pääsi heti alkusuoralla johtoon, mutta mie ja Italialainen oltiin aivan rinnakkain ensimmäiseen hyppyriin asti. Italialainen pääsi hyppyrin paremmin alas, sai hyvät vauhdit ja laski siihen minun eteen, jolloin jouduin väistämään oikealla. Hypättiin seuraavasta hyppyristä vierekkäin, mutta linja meni liian sivuun ja suoraan rata lipun läpi jolloin tulee automaattisesti diskaus, vielä lensin lopuksi verkkoihin. Onneksi ei sattunut mitään.

No huomenna on vielä toinen Ec:n kisa. Saa nähdä voinko laskea loppuun asti, sillä meillä lähteepi juna 15 ja se on ainoa jolla keretään meidän lennolle Oslosta Helsinkiin.



Latvian Ec:n 3. sija 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti